17.9.2011 Blogi... Kasvua, kasvua, aina vaan kasvua...

Istuin eilen aamupäivän Hgin yliopiston, Teknologiateollisuuden ja Tekesin aamiaisseminaarissa kuulemassa mielenkiintoisia puheenvuoroja aiheesta 'Globaalin kriisin jälkeen'.

Dan Steinbock oli alustajana aivan omaa luokkaansa ja panelistit edustivat omien alojensa huippuja. Steinbock maalasi alustuksessaan melko yksiselitteisen kuvan Euroopan ja Suomen tilanteesta: ohitsemme tullaan menemään oikealta ja vasemmalta - ja korjaavat toimenpiteet ovat ainakin nykyisin riittämättömiä.

Olemme samanaikaisesti suhdannekriisissä ja rakennesiirtymän keskellä. Talouden painopiste on siirtymässä uusiin maihin vauhdilla, jota ei aikaisemmin uskottu mahdolliseksi. Että sillälailla.

Seminaarin aikana ei valitettavasti kuitenkaan tullut esille juurikaan uusia lääkkeitä Suomen kansainvälisen tilanteen kohentamiseksi. Puheissa vilisivät tiheään tutut mantrat: kasvu, kansainvälistyminen ja innovaatiot. Vielä tutumpia olivat teknologiat ja vienti. Niiden varaan Suomi on laskenut paljon viimeiset 60-70 vuotta, miksi näin ei voitaisi tehdä jatkossakin...

Oma käsitykseni nykymenosta on hieman toinen: maailma on muuttumassa ja on jo muuttunutkin pysyvästi. Paluuta vanhaan ei ole. Itse asiassa vanhaa maailmaa ei ole enää olemassa, vaikka haluammekin vielä uskoa niin.

Uudessa maailmassa tarvitaan uusia keinoja. Uudet keinot tarvitsevat syntyäkseen uutta ajattelua. Ja sanat ovat ajattelun peili, eli käytettävät sanat kertovat paljon ajattelusta. Jos halutaan muuttaa ajattelua, meidän on muutettava sanoja joita käytämme. Kasvu, kansainvälistyminen ja innovaatiot ovat vanhoja sanoja, vanhoja keinoja. 

Kasvu ei ole enää itsestäänselvyys, vaikka ehkä haluammekin vielä uskoa sen paluuseen. Kasvu ei ole enää kaikkien mielestä toivottavakaan. Toki kasvua puolustetaan sillä, ettei nykyinen elintasomme ole muutoin mahdollinen. Aivan! Kasvua vaaditaan siis elintason ylläpitämiseksi, eikä sen itsensä vuoksi. Onko nykyinen 'elintaso' edes se mitä haluamme huomioiden sen vaatimat uhraukset?

Kansainvälistyminen kuulostaa HYVIN viime vuosituhannen käsitteeltä. Se sisältää ajatuksen, että olemme erillisiä muista ja lähdemme rajojemme ulkopuolelle. Mutta todellisuudessa noita rajoja ei enää ole. Kartalla ehkä, mutta muutoin toimimme Tellus -nimisillä markkinoilla miellämme sen tai emme.

Entäs innovaatiot? Sanat eivät riitä kertomaan mitä tuntemuksia tämä käsite herättää minussa... 

Jos näin paljon kehtaa viistastella, lienee parasta myös esittää jotain vastineeksi. Eero Pekkola, Oilon Oy:n toimitusjohtaja väläytti kommentissaan jotain hyvin olennaista: hänen myyntimiehensä ovat alkaneet uskoa itseensä ja ovat sitä varten myös asiakkaan mielestä entistä houkuttelevampi yhteistyökumppani. 

Ehdotankin, että meidän suomalaisten - niin yksilöinä kuin yrityksinäkin - voisi olla hyvä selkeyttää ensin itsellemme missä olemme hyviä ja mikä vielä tärkeämpää missä haluaisimme olla hyviä. Sitä ei voi kansallinen brändiselvitys päättää puolestamme, meidän täytyy tehdä se itse. Me olemme toivottavasti paljon enemmän kuin vain puhdasta luontoa ja rehellisyyttä. Erityisen uutta olisi se, että uskaltaisimme lisäksi antautua täysillä tekemisellemme ja nauttia siitä ilman pelkoa muiden arvostelusta.

Rationaalisuus ja innovatiivisuus eivät synny samasta lähteestä. Rationaalisuus on tarpeen, mutta vasta kun on ensin saanut kipinän roihahtamaan itsessään. Rationaalisuus auttaa mietittimään miten ideasta tulee totta, mutta ideoita se ei synnytä.

Kasvu, kansainvälistyminen ja innovatiivisuus...

Mitä tapahtuisi jos edistäisimmekin jatkossa kansakuntana ja yksilöinä esimerkiksi omien ja muiden todellisten tarpeiden tyydyttämistä, totutut rajat ylittävää ajattelua ja toimintaa sekä uskallusta tehdä jotain mitä todella haluaa ja mihin uskoo?