Grey Eminence Oy pähkinänkuoressa

Grey Eminence Oy on johdon ja esimiesten työpari johtamisen arjessa ja haasteissa. Yrityksen erityisosaamisalueita ovat johtamisen ja organisaatioiden kehittäminen sekä johtajana kehittyminen.

Historia

Yrityksen juuret ovat 2000-luvun vaihteessa, jolloin siirryin esimies- ja liiketoimintatehtävistä johdon kehittäjäksi ja konsultiksi. Toimittuani 8 vuotta sisäisenä kehittäjänä ja konsulttina ajatus siirtyä uralla eteenpäin alkoi houkuttaa. Hyppäys avoimille markkinoille ja siirtyminen yrittäjäksi tuntuivat pienen pohdinnan jälkeen kiinnostavilta haasteilta.

Grey Eminence on perustettu 2006, aluksi toiminimenä ja osakeyhtiöksi yritys muuttui 2008. Yritys aloitti toimintansa omalla nimellään joulukuussa 2009 irtauduttuaan Novetos -yrittäjäyhteisöstä.

Tarina

Harmaa eminenssi –käsite on lähtöisin 1600-luvun Ranskasta, jossa sillä tarkoitettiin katolisen kirkon vaikutusvaltaista taustavaikuttajaa. Sittemmin käsitettä on alettu käyttää myös politiikassa ja muissa yhteyksissä.

Harmaa eminenssi kuvaa hyvin Grey Eminence Oy:n ajatusmaailmaa, toimintaa ja perustehtävää: roolina on toimia taustalla, johtaja työparina ja tukena sekä arkipäivän että kehittämisen haasteissa. Itselleni käsite sisältää seuraavat merkitykset:

Harmaa = musta ja valkoisen välillä, totuus on aina ääripäitä ihmeellisempi
Taustalla pysyttelevä = asiakas omistaa tavoitteensa ja keinot sinne pääsemiseksi, Grey Eminence Oy on asiakkaan tukena ja auttaa häntä viemään kehitystä toivottuun suuntaan
Vaikutusvaltainen = Grey Eminence Oy omaa vastuullista vaikutusvaltaa, joka perustuu yhteiseen päämäärään, ammattitaitoon ja luottamukseen

Yrityksen ilmeellä ja logolla on myös tarinansa. Ilmeen esikuvana on 1880-1910 –luvun tyylisuunta kansallisromantiikka (jugend), joka hyödynsi väreissään ja muodoissaan Suomen luontoa.  Värit ovat voimakkaat mutta luonnonmukaiset: mm. märkä savi, karpalo, lakka ja mustikka sekä sammaleen sävyt muistuttavat suomalaisesta luonnosta parhaimmillaan.

Aikakaudelle oli tyypillistä eri tieteen ja taiteen suuntausten yhteistyö ja kokonaisuuksien suunnittelu erillisten yksityiskohtien sijaan. Suomalaiset lähtivät tuolloin myös viemään aktiiivisesti osaamistaan kansainvälisille markkinoille - Pariisin maailmannäyttely vuonna 1900 nosti viimeistään mm. Akseli Gallen-Kallelan ja arkkitehdit Saarinen - Lindgren - Geselius kansainväliseen tietoisuuteen. Arkea ja maailmaa uskallettiin katsoa ennakkoluulottomasti ja uudella tavalla.

Käsialanomainen logo kertoo siitä, että kaikki tehdään käsityönä, räätälöitynä – ja punainen viiva kuvaa olennaiseen keskittymistä.

Pia Wäistö

Yrityksen taustalla on yli 25 vuoden työkokemus yritysmaailmasta, tuhansien tuntien jatko-opiskelu (ikuinen opiskelija…) ja näiden aikana kertynyt ammattitaito ja näkemyksellisyys. Asiakashankkeissa käytetään tarvittaessa lisäksi hyväksi havaittujen kollegoiden ammattitaitoa ja apua.

Työurani käänteet lyhyesti:

2009->  Grey Eminence Oy – johdon konsultti ja valmentaja, yrittäjä

2007-09 Novetos Oy – johdon konsultti ja valmentaja, yrittäjä

2001-07 Kesko Oyj / K-instituutti Oy – konsulttiyksikön johtaminen ja sisäinen konsultti, johtoryhmätyöskentely

2000-01 Nokia Networks Oy – senior johdon kehittäminen

1997-2000 K-Plus Oy – kuluttaja-asiakaspalveluyksikön johtaminen, johtoryhmätyöskentely

1993-97 Telecom Finland Oy & Telecom Finland AB (Ruotsi) – b-to-b –myynti ja liiketoiminnan kansainvälistäminen

1991-93 Neste Voiteluaineet – kuluttaja- ja ketjumarkkinointi

1988-91 Neste Oy – strategiasuunnittelu ja markkinatutkimukset

1985-87 Finnpanel Oy – markkina- ja kuluttajatutkimukset

Olen peruskoulutukseltani KTM (pääaineena Strategiat ja johtaminen). Jatko-opiskelut ovat liittyneet liiketoiminnan ja johtamisen, konsultoinnin, coaching –taitojen ja ihmistuntemuksen lisäämiseen.  Olen suorittanut hallitustyön HHJ-kurssin (tentti keväällä 2011). Lisäksi olen kansainvälisesti sertifioitu coach (ICF ACC –taso) sekä NLP Trainer.

Jäsenyydet

Yritys on Perheyritysten liitto ry:n asiantuntijajäsen, Kauppakamarin HHJ-hallitusjäsenrekisterissä sekä Suomen Yrittäjien jäsen. Lisäksi se kuuluu myös mm.  International Coach Federationiin (ICF) ja Suomen Coaching –yhdistykseen.