Hidas kuoriutuminen konsultista tutkijaksi

Ensimmäinen tutkimusartikkeli on jo paremman puolella, ja sen myötä on tullut mietittyä matkaa ‘edellisestä elämästä’ tähän pisteeseen. Konsutti ja tutkija kun ovat lähes toistensa vastakohtia. Matka roolista toiseen vaatii näköjään ainakin tältä konsultilta perinpohjaista uudistumista, eikä mikään ei ole enää ennallaan.

Yrityskonsutti – tehtävä joka herättää kaikissa mielikuvia ja tunnelmia. Monet eivät niin mairittelevia, mutta kuten monessa muussakin, myös konsultin totuus on tarua karumpaa. Konsultilta odotetaan joka päivä, säästä ja tilanteesta riippumatta vakuuttavuutta, vastauksia ja vastuunottoa, vaativissakin tilanteissa. Konsultti on taho, jonka pitää tietää vastaukset niihinkin kysymyksiin, joita organisaatiossa on pohdittu pitkään, puhumattakaan niistä, joita ei ole edes osattu kysyä. Kokenut konsultti on toki kohdannut samantyyppisiä tilanteita muissakin organisaatioissa, mikä antaa eväitä opastaa nykyisissä haasteissa ja ennakoida tulevia.

Osallistavat työtavat ovat siirtäneet konsultin vastuuta osallistajille, mutta samalla konsultin tehtävä on siirtynyt sisällöllisestä osaamisesta työprosessien ja ryhmien johtamiseen. On ymmärrettävä yksilöiden ja ryhmien toimintaa, hallittava ajankäyttöä ja varauduttava hoitamaan yllätyksiä, joita aina tulee kun toimitaan ihmisten kanssa. Tuloksia pitää syntyä, ja aina mielellään nopeammin kuin olisi kuunaan mahdollista. Epäonnistumisiakin voi tulla, mutta niistä on otettava nopeasti opiksi ja jatkettava seuraaviin haasteisiin entistä varmempana.

Kuva: Pixabay RAEng

Reilun 20 vuotta konsulttina on ollut todella antoisaa ja tuottoisaakin, mutta samalla hyvin kuluttavaa aikaa. Olen alkanut ymmärtää, miten radikaali muutos siirtyminen näistä lähtökohdista kokopäiväiseksi tutkijaopiskelijaksi on oikeastaan ollut. Radikaali, mutta tervetullut.

Tutkijan tehtävänä on tuottaa uutta tietoa. Sitä ei kuitenkaan keksitä omasta päästä, vaan se syntyy systemaattisen tutkimusprosessin kautta, lähtökohtana olemassa oleva tutkimus. Siis toisten ajatukset ja työ? Entä omani? Oma tutkimusaihe ja -asetelmakin joutuivat heti ensi metreistä muiden armoille – piti pystyä perustelemaan että nykyisessä tutkimuskentässä olisi aiheen mentävä aukko. Se ei tuntunut ihan reilulta, vaikka motiivin ymmärsikin. Omaa aihetta piti nopeasti oppia tarkastelemaan yleisen hyödyn näkökulmasta, kädenvarren etäisyydeltä, ei henkilökotaisena intohimonaan tai missionaan.

Ensimmäinen suuri yllätys oli, että tämän myötä muiden tutkimuksista tulikin aarteita löydettäväksi. Konsultin arjessa kilpailuasetelma on aina läsnä – kuka keksii ensimmäisenä uusia metodeja, voittaa isompia hankkeita tai saa eniten mainetta. Yhtäkkiä ’kilpailijat’ olivatkin toivottuja kollegoita, joiden työ on olennaisen tärkeää omassa tekemisessä ja joiden tutkimuksen onnistuminen oli itsellekin eduksi. Tieteen tietokannat ovat nykyään kuin tutkijan ‘Tinder’, josta haen kuhunkin tarpeeseen parhaita matcheja.

Jopa apurahojen hakeminen ei tunnu enää kilpailulta, vaikka ei hakemusten tekeminen ole edelleenkään kovin hauskaa. Minun pitää tutkijana osata kuvata tutkimukseni ja sen tarve mahdollisimman hyvin, jotta arvioijatkin näkevät sen arvon. Loppu on kiinni siitä kuinka monelle hyvälle hankkeelle riittää rahaa.

Tutkimusprosessi ja siihen liittyvät käytännöt ovat olleet varsinainen haaste. Tieteen käytännöt ovat businesselämää jäykempiä, eivät täysin noudata maalaisjärjen logiikoita ja vaativat tarjoilemaan asiat tietyssä muodossa. Rationaalisesti säännöt ymmärtää, mutta tekeminen onkin sitten toinen juttu. On kestänyt melkoisen tovin hahmottaa esimerkiksi tieteellisen artikkelin rakenne: maalaisjärjellä painotuksen olisi hyvä olla tutkimuksessa ja sen tuloksissa, ja ne voisi tarjoilla ensimmäisenä, mutta artikkelissa painotus on usein nykyisessä tutkimuksessa ja käytetyissä menetelmissä. Alalla alan tavalla.

Suurin muutos konsultin rooliin verrattuna on ollut se, ettei tutkija ’saa’ eikä oikein voikaan tietää mitä tuloksia tutkimus tulee tuottamaan. Kuljemme yhtä matkaa tutkimuksen kanssa, emme sen edellä. Kun edellisessä roolissa piti tietää, ennakoida ja osata asioita, on ollut suorastaan vapauttavaa siirtyä ihmettelijäksi, ja erityisesti kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan. Entä jos olenkin väärässä? Erityisen antoisaa on ollut seurata tutkimuksen ensimmäisen vaiheen annin jäsentymistä analyysin edetessä – ja yllättyä. Tuloksista on tullut esille seikkoja, joita en osannut lainkaan odottaa.

Haasteita on vielä runsaasti taklattavaksi ja matkaa edessä. Edelleen kuormittaa paljon se, että tuloksia syntyy niin hitaasti. Se tuntuu epäonnistumiselta. Ensimmäisen artikkelin kirjoittaminen on ollut yhtä kompastelua, mutta ehkä seuraava syntyy aikanaan helpommin.

Onko matka ollut tähän mennessä sen arvoinen? On. Haasteet ovat vaan olleet muita kuin osasi odottaa ja mihin oli varautunut.

Kirjoittaja on organisaatioiden ja johtamisen kehittämisen konsultti, työympäristökehittäjä ja väitöskirjatutkija.