Tieteellisten artikkelien julkaisuprosessi on melkoinen koetinkivi niin artikkelille kuin tutkijallekin, ja varmasti myös osaltaan arvioijille. Tulevat prosessit herättävät vielä varmasti monenlaisia tunteita ja ajatuksia, mutta alku ei olisi voinut olla lempeämpi tai kannustavampi.
Ensimmäisen artikkelin kirjoittaminen on ollut pitkä, hidas ja paikoin hyvinkin tuskainen prosessi, jossa on kyllä samalla tullut opittua paljon aiheesta, työskentelystä, tieteen tekemisestä ja itsestään. Muistan vieläkin elävästi, miten vieras tieteellisen artikkelin formaatti oli alussa ja miten eri asiat eivät millään tahtoneen löytää oikeita paikkojaan.
Oman haasteensa kirjoittamiseen tuo tietenkin englannin kieli. Miten ilkeältä tuntuukaan, kun johonkin kohtaan ei osaa kirjoittaa asioita riittävän vakuuttavasti. Jossain vaiheessa heräsi jopa epäilys, onkohan kirjoittamani kieli tyyliltään lainkaan sopivaa tieteelliseen julkaisuun. Epävarmuudesta huolimatta oli lopulta pakko vain todeta, että eteenpäin. Nöyrryin sen edessä, että olin matkassa ensimmäistä kertaa. Keltanokka.
Kun perusasiat olivat tulleet tutummiksi, pääsi kiinni itse asiaan eli tutkimuksen teoreettisen taustan, tutkimuksen ja tulosten kuvaamiseen. Tieteellisen artikkelin tulee muodostaa ymmärrettävä ja ehyt kokonaisuus, joka käsittelee kaiken olennaisen ja lopuksi saattelee aiheen ja löydökset seuraavien tutkijoiden käsiin. Pala kakkua – kunnes sitä alkaa rakentaa.
Näiden ja monien muiden haasteiden jälkeen luulisi homman jo olleen maalissa, mutta ei. Toisin kuin kokeneet tieteenharjoittajat ja vastoin heidän ohjeitaan, lähdin kirjoittamaan artikkelia ilman, että olin valinnut kohdejulkaisun. Muuten olisi voinut iskeä täydellinen rimakauhu. Tuloksena oli lopulta reilun 10 000 sanan paketti plus 4 kuvaa tai taulukkoa. Ainakin ihan kohtuullisen mittainen artikkeli siis! Mutta… ehdolle valitsemani julkaisun artikkelien enimmäispituus olikin 6 000 sanaa sisältäen 280 sanaa / kuva tai taulukko. Tekstissä oli siis yli puolet liikaa.
Viimein kuukausien kompuroinnin, kielentarkastukseen liittyneiden haasteiden ja typistämisen jälkeen artikkeli lähti kuin lähtikin heinäkuun alussa ehdolle valittuun Jufo2 -tason julkaisuun (3-tasoa en sentään lähtenyt tavoittelemaan). Yllätys oli melkoinen, kun jo elokuussa päätoimittajalta tuli tieto, että teksti oli lehteen sopiva ja siirretään vertaisarviointiin, ja vertaisarvioinnin tulokset tulivat jo syyskuun lopussa. Mitä tapahtui? Olin varautunut pitkään odotukseen.
En ilmeisesti ollut ainoa hämmästynyt, myös ohjaajat kommentoivat prosessin sujuvuutta ja etenkin arvioitsijoiden palautetta, jossa kiinnitettiin huomioita vain yllättävän pieniin ja helposti korjattaviin asioihin. Yleissävy oli kauttaaltaan kannustava ja positiivinen. Huijarisyndroomani aktivoitui tietenkin välittömästi: arvioijat varmasti näkivät artikkelista, että tekijä on ensikertalainen ja halusivat vain olla ystävällisiä! Saattaahan se olla niinkin, mutta toinen puoli totesi perään, että kait he olisivat siitäkin huolimatta kommentoineet muitakin puutteita, jos olisivat halunneet. Pessimistinä on ehkä kuitenkin varoiksi todettava, että ylpeys käy usein lankeemuksen edellä?
Voisinpa jo kertoa artikkelin sisällöstä enemmän, mutta julkaisuprosessi on vielä kesken. Tuotos lähtee toiselle arviointikierrokselleen ensi viikolla, ja sen jälkeen jään ainakin loppuvuodeksi lämmittelemään saatujen, kannustavien kommenttien äärelle.
‘Yes, the paper contains new and significant information…’
– Reviewer
Kirjoittaja on organisaatioiden ja johtamisen kehittämisen konsultti, työympäristökehittäjä ja väitöskirjatutkija.